Alanyan lähialueet

Avsallar

Sijaitsee noin 20 kilometriä Alanyan keskustasta länteen. Avsallarista löydät luonnonkauniit matalarantaiset ja pehmeät hiekkarannat. Niiden läheisyyteen on noussut isoja täydenpalvelun hotelleja. Avsallarin kunta on kasvanut vuosien aikana monipuoliseksi palvelukeskukseksi ja on myös hedelmällistä maanviljelysaluetta, alueella onkin paljon kasvihuoneita sekä banaaniviljelyksiä. Kaunista luontoa riittää luonnonystäville ja patikoinnista kiinnostuneille.

Oba

Paikallinen, pienempi oma idyllinsä. Aluetta on rakennettu viime vuosina, ja kadut ovat siistissä ja hyvässä kunnossa. Obasta on kätevä liikkua sekä keskustaan, että vuoristoon paikallisbusseilla. Pääset helposti myös Dim-joen virkistävälle jokialueelle. Obassa on kaikki tarvittavat palvelut, ja rannallekin on lyhyt matka.

Cikcilli

Sijaitsee lähellä Obaa ja on myös miellyttävä ja rauhallinen paikallisasutusalue appelsiinitarhoineen. Alueelle on rakennettu uusia, moderneja kerrostalokiinteistöjä. Viime vuosina Cikcilli on saavuttanut myös ulkomaalaisten suosion asuinalueena. Lähettyvillä on tarpeelliset palvelut, elokuvateatteri ja ostoskeskus. Cikcillistä on matkaa Alanyan ydinkeskustaan noin 3 kilometriä ja rannalle 600–800 metriä.

Tosmur

Maalaismainen luonnonläheinen alue, jossa voi tehdä patikointiretkiä ja piipahtaa Dim-joella uimassa. Keskikesän paahteessakin Dim-joen vesi on virkistävän viileää. Dim-joen varrella on paljon piknik-alueita, joissa paikalliset etenkin viikonloppuisin kokoontuvat perheineen grillailemaan ja uimaan. Palveluita on pienen kävelymatkan päässä ja pikkumarketteja jokaisella kulmalla. Paikallisbussit kulkevat 10 minuutin välein keskustaan, ja ranta on lähellä.

Kestel

Rauhallinen alue, jossa voi aistia aitoa turkkilaista maalaiseloa. Alanyan kaupunkiin matkaa on 15 minuutin verran. Kesteliä kehitetään jatkuvasti, ja tänä päivänä se on vehreä, maalaismainen alue. Tuntuu kuin olisi kauempanakin Alanyasta, vaikka todellisuudessa matka kaupungin palveluiden ääreen on lyhyt.

Mahmutlar

Pienempi mutta tiiviimmin rakennettu versio Alanyasta. Kaupungille tunnusomaista on korkeat kerrostalot, joita on aivan rannan tuntumassakin. Mahmutlar sijaitsee noin 15 kilometriä Alanyasta itään. Palveluiden lisäksi lähellä ovat meri ja luonto, joten Mahmutlar on pikkukaupungin ystäville oiva paikka asua tai lomailla. Mahmutlarissa on omat markkinat tiistaisin ja lauantaisin. Alanyaan pääsee helposti paikallisbusseilla vain puolessa tunnissa. Gazipasan kentältä on lyhyt, vain 25 kilometrin, matka loman viettoon.

Kargicak

Rauhallinen paikallinen kylä, jonka rinteille on rakennettu upeita huviloita ja alemmaksi kerrostalohuoneistoja. Alueella on paljon banaaninviljelyksiä ja kylänraitilla kulkiessasi törmäät helposti paikallisiin hyötyeläimiin, lehmiin, vuohiin ja kanoihin. Rantaviiva jatkuu silmän kantamattomiin, ja osa palveluista kuten paikalliset pienet ruokamarketit löydät paikan päältä. Gazipazan lentokenttä on vain 20 kilometrin päässä.